sivustosta Nämä ovat sekä Milon että itseni ensimmäiset "oikeat" sivut. Blogi oli hyvää harjoitusta CSS:ään ja yleisestikin sivukoodiin tutustumisessa, mutta se sai kuitenkin vain kiinnostuksen isompaa sivustoa kohtaan kasvamaan. Bloggerilla ei ollut mahdollista rakentaa laajempaa kokonaisuutta enkä halunnut turvautua ilmaisiin ja rajallisiin kotisivutilantarjoajiin, joten pitkän harkinnan jälkeen päädyin hankkimaan oman domainin ja webhotelli-palvelun Puhtekilta. Enkä ole päätöstäni katunut; innostus on kasvanut entisestään :)

tekijänoikeudet Tällä sivustolla olevat kuvamateriaali ja teksti ovat © Katja ellei toisin ole mainittu kyseisen sisällön yhteydessä. Materiaaleja ei saa kopioida millään tavalla ilman sivuston ylläpitäjältä etukäteen saatua kirjallista lupaa.

Fullahead on tehnyt sivuston layoutin alkuperäisen koodin, jota on itse hieman muokattu tarkoitukseen sopivaksi. Tämä on ns. open source -ulkoasu ja se on vapaasti ladattavissa mm. Fullaheadin omilta sivuilta.

Taustan kuvio on Squidfingersin käsialaa. Sivuilta löytyy useita hienoja vapaasti ladattavissa olevia patterneja.

Etusivun glennifaktat on kopioitu Suomen Glennit ry:n ja EFG Finlandin rotukuvauksista.

Sivustolla esiintyviä PHP-skriptejä on ladattu mm. Vanttajan ja PHP Freaksin sivuilta. Vieraskirjasta vastaa Tuomas Virtanen.

bottom corner

0.661469 sekuntia