Kävimme tänään Milon kanssa leikkimässä Hillan ja Pessin luona. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää pitkä tovi. Milo ei meinannut nahoissaan pysyä, kun näki Pessin meitä vastassa, ja leikki lähtikin heti käyntiin, kun päästiin aidatulle takapihalle. Takaa-ajo jatkuikin taukoamatta parin tunnin ajan, eikä voi kuin ihmetellä, mistä niillä riittää energiaa moiseen riehumiseen. Hyvä juttu kuitenkin, että Milolle on löytynyt väsymätön leikkikaveri

Milo on jo lähes samankokoinen kuin Pessi. Koskakohan tuo kasvuvaihe mahtaisi hieman laantua, kun Milo painaa 9-kiloisena jo kilon enemmän kuin Pessi, vaikka onkin lähes puolet matalampi. Ruumiinrakenne hämää aika paljon. Kuinkakohan iso järkäle tuosta tuleekaan..

Kotipihassa törmättiin 9kk ikäiseen novascotiannoutaja Topiin, joka oli omistajiensa kanssa matkalla koirapuistoon. Milo hieman pelästyi ison koiran nähdessään ja luimisteli häntä koipien välissä hetken aikaa, kunnes Topin isäntä tuli vähän rapsuttamaan, ja Topikin tuli vähän lähemmäs aidan toiselta puolen. Heti, kun haisteluetäisyydelle pääsivät, niin Milo oli taas elementissään. Toisen koiran huulien lipomista ja kieriskelyä maassa. Mähän-oon-vielä-ihan-pienen-pieni-koissu -esitys alkoi taas täydellä teholla Topi taas alkoi jo väistellä moista pennun innokkuutta ja näyttikin valmiilta jatkamaan matkaa.

Todennäköisesti vielä joskus nähdään Topi koirapuistossa, kunhan Milo saa ensin rokotukset kuntoon.

Eilisen karkureissuyrityksen seurauksena haettiin tänään valjaat ja seinäfleksi Mustista & Mirristä. Liikkeessä sattui samaan aikaan olemaan kääpiöpinseri ja chihuahua, joita Milo pääsi hieman haistelemaankin.

Illalla käytiin tutustumassa 5-vuotiaaseen Bichon frisé/havanais -narttu Misaan. Milo oli kovastikin innostunut uudesta kaverista, mutta Misa ei niinkään välittänyt pennun tutustumisyrityksistä. Sinnikkäästi Milo jaksoi lähestyä, että josko se kaveri nyt jo lähtisi leikkiin, mutta Misa torjui yritykset murisemalla ja keskittyi enemmän meidän ihmisten hurmaamiseen.

Tänään käytiin kylässä M:n äidin luona ja siellä Milo päätti testata hieman rajojaan. Milo on ollut siellä usein vapaana, koska se ei ollut vielä ilmaissut halukkuuttaan tutustua itsekseen pihan ulkopuoliseen elämään.

Katseltiin yhdessä, kun viereisellä kalliolla juoksenteli pari pikkulasta intiaaneiksi pukeutuneina, ja Milo uskaltautui lopulta jo vähän lähemmäksi katselemaan hurjaa takaa-ajoleikkiä. Lasten lähtiessä sulkapäähineet hulmuten juoksuun aidan ohi, Milo päättikin lähteä seuraamaan niitä. Se kyllä pysähtyi heti, kun huusimme 'odota'-käskyn, mutta tuijotti edelleen lasten perään ja välillä vilkuili meitä. M lähti hakemaan Miloa, kun 'tänne'-käsky ei tepsinyt, mutta M:n lähestyessä Milo lähti uudelleen lasten perään. M kuitenkin harhautti tällöin Miloa ja lähti itse juoksuun takaisin pihaan ja Milo seurasikin perässä.

Tämän jälkeen ei mennytkään kauaa, kun Milo päätti tutkia myös naapurin pihaa pensasaidan toisella puolella. Nyt se kuitenkin tuli kutsuttaessa takaisin.

Milo on nyt viikon verran joutunut viettämään päivät yksin kotona, kun isännän ja emännän piti palata takaisin työnantajan talutusnuoraan. Maanantaina vähän kotiintullessa jännitti, mitä oven takana mahtaakaan odottaa. No, lelut oli levällään siellä sun täällä ja Milo kömpi unisena makuuhuoneesta kuultuaan oven käyvän. Häntä alkoi vispata mahdottomasti ja koko pentu tärisi, kun se juoksi luokse. Perjantaina Milo olikin jo vetänyt sänkynsä makuuhuoneesta eteisen puolelle. Tiedä sitten, oliko se siirtänyt sen siihen leikkiessään vai tietoisesti ja kyttäysmeiningissä, mutta ainakin Milo oli heti ovella, kun sen auki sain

Sanomalehteä on poika repinyt yksinollessaan, joten ostettiin sille lisää härkätikkuja, koska niistä se on aiemminkin tykännyt. Lisäksi ostettiin possutikkuja ja hämärää ääntä pitävä aktivointipallo. Sille pitikin haukahtaa muutaman kerran, kun Milo sen ensi kertaa näki. Luuli kai leikkikaveriksi siitä lähtevän äänen takia. Hetken päästä se jo kuitenkin tajusi, että pallosta tulee nameja ulos, kun sitä vähän kääntelee - välillä varovasti kuonolla ja toisinaan rajusti tassuilla läpsimällä.

Tänään oli varattu aika ensimmäisiä rokotuksia varten Seinäjoen Eläinklinikalle. Paikka oli ihan asiallinen ja palvelu oli erittäin ystävällistä, joten palaamme sinne varmasti myös jatkossa. Milo sai kolmoisrokotteen, joka uusitaan kuukauden päästä ja silloin annetaan samalla myös rabies-rokote.

Odotushuoneessa sattui olemaan kääpiövillakoiran ja keskikokoisen villakoiran jälkeläinen ja pääsivätpä toisiaan vähän nenäkkäin haistelemaankin ennenkuin mentiin lääkäriä tapaamaan. Hienosti oli poika pöydällä ja antoi lääkärin tutkia. Piikkiäkään ei tainnut Milo edes huomata. Lääkärikin ihmetteli Milon rauhallista olemusta ja kertoi lopuksi, että pentu saattaa rokotuksen vaikutuksesta olla illalla hieman unisempi kuin yleensä. Mitä vielä. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan, kun Milo paineli edestakaisin asunnossa sellaista vauhtia, että pelkkä ravaamisen katselu sai meidät hengästymään

Milo on nopeasti oivaltanut, miten hississä käyttäydytään. Ulko-oven edessä on ralli, jota Milo aluksi arasteli, mutta nyt se on jo astunut sen yli ihan normaalisti. Hissiinkin sitä piti hetki suostutella, mutta nyt se odottaa ovien avautumista ja hiippailee sisään saman tien. Sama hissistä ulos mentäessä. Lepoa saavat täten myös huonokuntoisen emännän kipeytyneet takareidet, kun nyt jo lähes 7-kiloista järkälettä on kannettu monta kertaa päivässä useamman viikon ajan kolme kerrosta alas ja takaisin ylös.

Niin upeita kesäpäiviä on ollut tähän asti, että Milo vasta tänään pääsi sateeseen lenkille. No, tihkusateeseen, mutta kastuipa vähän kumminkin - varsinkin tassut ja vatsanalusta tulivat sen verran märiksi, että näky sai emännän odottamaan innolla syksyn sateita. Sateesta Milo ei niinkään piitannut, koska rännien lorina ja märän maan tuoksut saivat kaiken mielenkiinnon. Ja olisihan se ollut hieman yllättävää, jos Milo sadetta olisi kummastellut, koska se suihkussa kuitenkin tykkää olla

Vuorentaustasta siis jatkettiin Loimaalle, ja menikin pitkään iltaan ennenkuin perille saavuttiin. Hieman jännitti etukäteen, miten äitini kotona asustelevat kaksi uroskissaa Miloon suhtautuisivat, koska ne eivät ole koskaan koiraa aiemmin nähneetkään. Päätimme varmuuden vuoksi sulkea kissat yhteen huoneeseen, jotta Milo saisi rauhassa tutustua uusiin paikkoihin ja hajuihin. Kissat viettävät yleensäkin enimmän aikaa siinä samaisessa huoneessa, joten niitä järjestely tuskin hetkautti pätkääkään.

Äitini asuu tilavassa rivitalokolmiossa, jossa on iso aidattu takapiha, joten Milo sai rauhassa tulla ja mennä asioilleen. Ja hyvin se ulkona osasi asioillaan käydäkin. Viiden päivän aikana tuli sisälle vain yhdet kakat ja pissoja hieman enemmän ottaen huomioon sen, että Milo ei yöllä päässyt ulos.

Kissojen kannellisesta hiekka-astiasta sen sijaan tuli aivan mahdottoman houkuttelevat tuoksut, sillä Milo kiersi sitä pari ensimmäistä päivää kuin kissa kuumaa puuroa. Kolmantena päivänä se jo uskalsikin käydä maistamassa kissojen tuotoksia. Hyvää tuntui olevan, kun toisenkin kerran kävi, ja sen jälkeen astia siirrettiinkin kissojen huoneeseen toisen hiekka-astian seuraksi.

Yritettiin kyllä esitellä eläimiä toisilleen ja avattiin lopulta kissojen huoneen ovi. Milokin näytti aistivan, että huoneessa on jotain eläimiä, muttei päätä pahkaa sinne rynnännyt, vaan varovaisesti jäi oven kynnykselle tilanteen kehittymistä seuraamaan. Toinen kissoista tulikin näköetäisyydelle ja siinä ne sitten toisiaan herkeämättä tuijottivat pitkän tovin. Heti, kun toinen liikahti, niin toinen oli jo valmiusasemissa. Väistämättä mieleen tuli perinteinen lännenelokuvakohtaus, jossa kaksintaistelu on käynnistymässä ja molemmat odottaa kumpi vetää ensin. Taustalle olisi oivasti sopinut soimaan Hyvät, Pahat ja Rumat -elokuvan tunnusmusiikki. Lopulta Milo kyllästyi ja haukahti muutaman kerran turvallisen välimatkan (metri) päästä. Kissahan sitä hieman hätkähti, mutta jäi paikoilleen entistä valppaampana. M tuli sheriffinä väliin ja rauhoitti tilanteen sulkemalla kissat takaisin huoneeseensa. Ei niistä parissa päivässä ehtisi kuitenkaan sydänystäviä tulla, varsinkin kun kissat ovat jo 14-vuotiaita ja muutenkin melko säikkyjä uusia asioita kohtaan.

Joka päivä oli kovasti ohjelmaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Vieraita ihmisiä nähtiin paljon, sekä kylässä että muuten vaan kaupungilla kulkiessamme. Milolle on jo kehittynyt pahaksi tavaksi jäädä istumaan, kun se vaan kuuleekin jossain ihmisen äänen, että josko olisi rapsutuksia tiedossa. Kotona Seinäjoella kun ollaan pyöritty pääasiassa kodin lähiympäristössä, jossa naapurit sitä aina huomioi, niin pitää nykyään totuttaa sitä siihen, ettei niitä rapsuja aina voi saada, vaikka ihminen ohi käveleekin.

Milo ei oikein kokenut uutta paikkaa omakseen, koska se liikkui siellä melko rauhattomasti. Nukkui katkonaisesti (paitsi öisin) ja pyrki pitämään meitä koko ajan silmällä. Torstaina käytiin veljen perheen luona kylässä ja jätettiin Milo siksi aikaa yksin yhteen huoneeseen, että se saisi rauhoituttua ja nukuttua vähän. Milo oli kolme tuntia yksin ja näytti vastaheränneeltä, kun tulimme takaisin. Ihan tohkeissaan oli, kun meidät näki, ja tekipä siinä riemuitessaan pienet ilopissatkin.

Löysin kaapeista vanhan Ressu -nalleni, ja annoimme sen Milolle. Se oli sen verran iso, että Milo otti sen oitis painikaveriksi. Milo sitä kantelee paikasta toiseen, pysähtyen välillä hetkeksi painimaan ja jatkaen taas matkaa.

Kotimatka menikin sujuvasti Milon nukkuessa koko reilun kolmen tunnin matkan.

Eilen lähdettiin matkalle kohti Loimaata ja päätimme käydä samalla morjenstamassa Milon synnyinkodissa sen Danny-veljeä sekä Piikua ja Mörriä.

Vuorentaustassa meitä oli vastassa innokas kolmikko, joka syöksyi tervehtimään Miloa heti, kun astuimme sisään ovesta. Taisi Milo aluksi hieman hämmentyä saamastaan huomiosta Siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle takapihan terassille ja katselimme, kuinka Milo ja Danny peuhasivat keskenään. Piiku ja Mörri komennettiin hetkeksi sisätiloihin, jotta kooltaan huomattavasti pienemmät veljekset saivat rauhassa temmeltää.

Takapihan nurmella oli punainen agility-putken pätkä, jonka sisus osoittautui mainioksi painimatoksi. Selätysvoittoja saavutettiin puolin ja toisin. Piiku ja Mörrikin pääsivät hetken kuluttua veljesten seuraan. Kun paini silloin tällöin alkoi veljesten kesken käydä liian rajuksi, toimivat Piiku ja Mörri vuorotellen erotuomareina. Piiku tepasteli sisältä rauhallisesti tappelupukarien viereen ja haukahti kerran matalasti, ja välittömästi Milo ja Danny lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Piikun todettua tilanteen rauhoittuneeksi, lampsi se jälleen takaisin sisälle viileään.

Mörri näytti Milolle, kuinka kaivetaan kuoppa. Mörri on Sissin kertoman mukaan varsin asiansa osaava kaveri tässä hommassa ja hyvin tuntui oppi menevän perille Milollekin. Ehkä se ei ollut vielä oivaltanut, että kaivaminen on kivaa. Sittemmin se on Mörrin oppeja ammentaen harjoitellut ahkerasti kaivamisen jaloa taitoa. Milosta tulee isona kaivinkone. En tiedä sitten kuinka katu-uskottava se raavaiden lapiomiesten silmissä on, koska niin nätit ja pitkät silmäripset Milo on kasvattanut, että poika näyttää melkein nappisilmäiseltä tytöltä Mutta hei, saahan nykymies olla kaunis - eikai sillä ole väliä onko mies kaivinkone vai lahjakas englantilainen jalkapalloilija, kuten (ehkä) maailman kuuluisin metroseksuaali, David Beckham?

Saimme (tai siis Milo sai) myös kassillisen eri ruokavalmistajien tuotteita sekä uuden ruokakupin. Mukava yllätys

Kolmisen tuntia peuhattuaan nelikko otti aikalisän ja uni alkoi tulla silmään. Päätimme jatkaa matkaamme kohti Loimaata. Milo vaipui syvään uneen, joka päättyi vasta, kun saavuimme määränpäähämme ja sammutimme auton moottorin. Loimaa olikin jännä paikka - jopa niin jännä paikka, että sille omistamme ihan oman tarinan.

Milo on saanut selkeästi lisää rohkeutta Pessin kanssa peuhattuaan. Enää eivät naapuruston koirat tunnu pelottavan poikaa yhtään vaan nyt Milon häntä heiluu innokkaasti, kun se edes kuulee jossain jonkun toisen hauvan haukkuvan. Se onkin jo tehnyt tuttavuutta rohkeasti Elviksenkin kanssa (2v. Suomenlapinkoira), jota aikaisemmin arasteli lujasti. Hyvin ovat pojat tulleet keskenään toimeen vielä tässä vaiheessa. Jääpä nähtäväksi miten menee jatkossa, koska rockin kuningas ei kuulemma oikein siedä toisia uroksia ja glennitkin ovat yleensä luonteeltaan sellaisia, etteivät ainakaan peräänny, mikäli joku riitaa haastaa. Riidan aloittajaksi glenni tuskin ryhtyy.

Hiljalleen ollaan alettu totuttaa poikaa myös pantaan ja hihnaan. Pannan laittaa poika hienosti itse päällensä, jos vähän namilla kannustaa ja suhteellisen nätisti osaa taivaltaa hihnaankin kytkettynä. Välillä hihnan kanssa tulee täysi pysähdys, mutta hyvässä yhteisymmärryksessä ollaan lopulta yleensä eteenpäin taas päästy. 'Odota' -käsky on sellainen, jota Milolle on opetettu heti alusta pitäen ja pikkuhiljaa tuntuu siltä, että on mennyt perille. Käskyn kuultuaan istahtaa odottamaan esim. suojatien eteen ja jatkaa matkaansa vasta, kun kuulee käskyn 'mennään'. Pieniä lenkkejä ollaan tehty lähiympäristöä kierrellen ja pariin kertaan ollaan käyty pikaisesti kaupungillakin, jotta Milo näkee vähän ihmisvilinääkin. Rautatieasemalla käytiin ihmettelemässä saapuvaa junaa ja liituraitapukuisia businessmiehiä kiiltävissä kengissään.

Luoksetuloa on viime päivinä harjoiteltu kovasti. Kotona sisällä ja ennestään tuntemattomassa paikassa tulee luokse hyvin ja hieman kauempaakin. Jos ei sisällä tulisi niin hienosti luokse käskyn kuultuaan, olisi varmasti syytä tutkituttaa pojan kuulo - sen verran kuuroille korville käskyt kaikuvat, kun paikka on ulkona, entuudestaan tuttu ja jotain mielenkiintoista on pojan näköpiirissä. Nooh, harjoittelu tekee terrierin ...vai tekeekö?

Milolla on sisäinen palo olla mukana kaikessa, mitä isäntäväki puuhaa. Ei ole väliä mitä tehdään, pääasia on, että tehdään ja se saa olla mukana. Auton pesussa Milo oli todella hyvä apuri kuljettaessa märän pesusienen hiekkaiselle pihatielle riepoteltavaksi aina tilaisuuden saatuaan. Milo muuten on autolla matkatessa todella rauhallinen ja yleensä aika kuluukin nukkumalla, välillä vettä siemaisten.

Tiistana Milo täytti 10 viikkoa ja sen kunniaksi annettiin sille matolääke. 10cm tahnaa poskeen ja emännän tahnaisen sormen pesu hoitui Milon toimesta - slurps, slurps. Puntarissakin käytiin, asunnossamme juoksee 5 kiloinen pötkylä.

Ulkoillessamme on ilmennyt uusi, värisyttävä ongelma pupun papanoiden muodossa. Ne tuoksuvat niiiiin hyvältä ja maistuvat vielä paremmalta. 'Irti' -käskyä tulee siis treenattua kylliksi, vaikkei se Milolla vielä täysin takaraivossa kolkutakaan. Taitavat papanat Milon silmissä olla parempia kuin Proformancen penturuoka, jota ei poika kertakaikkiaan suostu syömään pitkillä hampaillakaan. Aloimme hieman huolestua pennun syömättömyydestä kun oli jatkunut muutaman päivän ja päätimme kokeilla lisätä joukkoon hieman Eukanuban pentunappuloita. Kelpasi. Pelkkää Proformancea ei edelleenkään suostu suuhunsa laittamaan. Laita ihmeessä kommenttia, jos osaat ehdottaa ongelmaan toimivaa ratkaisua.