Milon ensimmäinen joulunvietto alkoi aikaisin aamulla ihmetellen, että vieläkö nuo rähmäsilmät rötköttävät sängyssään ja isäntäkin vielä kuorsaa - törkeän kuuloista, olisi edes joulun kunniaksi hissukseen. Milo katsoi parhaaksi lopettaa ihmettelyn lyhyeen ja päätti riivata laumansa ylös, ulos ja lenkille.

Aamulenkin jälkeen siirryimme viettämään aattoiltaa mummolaan. Milo oli onnesta soikeana nähdessään tuttuja ihmisiä ja vanhan painikaverinsa - metrisen dinosauruksen. Mummon kertoman mukaan Dinosaurus oli yrittänyt piiloutua sängyn alle, mutta pahaksi onnekseen ei ollut saanut vedettyä päätänsä täysin piiloon. Tästä oli tietenkin seurauksena se, että brindle torpedomme bongasi tuon kyhjöttävän hirmuliskon ja nappasi kaveria kaulasta kiinni, vieden sen koiramaisen tanssin pyörteisiin.

Hivenen normaalia pienemmän aamupalan ja jouluisen peuhaamisen jäljiltä alkoi Milo vaikuttaa todella nälkäiseltä. Ollaan yleensä annettu ruoka vasta sittenm kun olemme itse syöneetm mutta nyt päätimme antaa Milolle osan joulupöperöistään. Hyvin näytti uppoavan kunnon annos maksalaatikkoa pienehköön koiraan. Kinkkuunkin pääsi pötkö hakemaan tuntumaa sen jälkeen, kun ihmiset olivat nauttineet joulupöydän antimista. Tosin siivujen eteen joutui vähän näkemään vaivaa, mutta kukapa ei paria temppua tekisi herkkujen eteen.

Illalla olikin sitten lahjojen vuoro. Joulupukkia ei meillä näkynyt lainkaan - lieneekö ollut sen verran hidasta maastossa liikkuminen, kun ei ollut lunta, että aivan jokapaikkaan tuo vanhus ei ehtinyt. No, mutta onneksi meitä kuitenkin oli piristämässä pieni glenni, jolla oli punaiset vilkkuvat poronsarvet ja punainen nuttu päällä. Milo sai lahjaksi puoliksi syödyn omenan, josta kurkisti myös pirullisesti virnuileva mato - en siis tarkoita nyt oikeaa syötyä omenaa vaan sellaista leikkivinkuomenaa. ...ja sitten luita, joka hampaalle omansa. Emäntä oli myös rytännyt isoon pahvilaatikkoon sanomalehden sivuja ja piilottanut niiden sekaan kaikenlaisia herkkuja sekä pehmoporon ja nallen. Milo sukelsi laatikkoon ja kuono tuhisten lunasti voittojaan.

Uskomatonta, mutta niin totta. Noudatimme saamaamme ohjetta viedä pötkylämme ulos harvemmin, ja todentotta meillä ei enää ole pissattu lattialle. Milo menee ovelle ja pyytää ulospääsyä, jota ei ole aikaisemmin luonnollisestikaan ehtinyt tapahtua, kun kaveria on rehattu ulos vähän väliä. Kiitos Sissi hyvästä opastuksesta.

Antaaksemme Milon tassulle aikaa parantua, ollaan tehty vähän lyhyempiä lenkkejä koko viikon. Tassu on desinfioitu ja voideltu BaciBactilla joka ulkoilun jälkeen. Nyt alkaa näyttää jo paremmalta. Milo ei enää arastele tassuaan ja haavauma on rupeutunut.

Tänään käveltiin jo koirapuistoon ja juoksenneltiin hetki tyhjässä aitauksessa. Oltiin jo ovella lähdössä pois, kun paikalle saapui Miloa kuukautta vanhempi dalmatialaisnarttu Maisa. Maisan emäntä hieman aluksi epäili, että tohtiikohan kaveruksia päästää leikkimään, kun Maisalla on aika kovat otteet. Päätettiin kuitenkin kokeilla, mitä tilanteesta syntyy, koska kyllähän glennit aikamoisia selviytyjiä ovat.

Alkuun painittiin kovaa ja Milo antoi hyvän vastuksen. En ymmärrä täysin koirien kieltä, mutta uskon Milon lohduttaneen Maisaa painin tauottua supisuomalaisin sanoin "Hopea ei ole häpeä!" Sitten alkoikin armoton juokseminen ympäri aitausta. Tauotonta juoksemista ja riehumista. Pitkään. Milo oli todella nuutunut, kun piti lähteä kävelemään takaisin kotiin. Edettiin hitaasti, mutta varmasti kohti kotia ja siellä odottavaa pehmoista omaa petiä, jossa uni maittaa. Välillä Milo heräsi syömään ja käytiin pikaisesti pissalla. Sitten Milo painui takaisin pehkuihin

Ajellessamme Helsingistä takaisin kohti pohjoista, pohdiskelimme, että vieläköhän Milo suostuu lähtemään meidän mukaamme, kun noudamme sitä hoidosta. Tuli se meitä ovelle vastaan ja vaikutti vielä tuntevansakin meidät Milo oli viihtynyt hoidossa oikein hienosti ja kivaa oli ollut. Mörrin kanssa oli temuttu ja olipa vanha rouva Piikukin innostunut jossain vaiheessa leikkimään rosvoa ja poliisia noiden junioreiden kanssa. Viikonlopun aikana Milo oli tosin ehtinyt myös varsinaisiin hämäräpuuhiin ja suunnitteli sekä toteutti keikan talon lastenhuoneeseen. Lastenhuoneen pehmolelut alkoivat muodostua kasaksi talon olohuoneeseen. Talon poliisi epäili aluksi, että kysessä olisi nuorison huligointi, mutta lopuksi Milo jäi kiinni rysän päältä tepsutellessaan lastenhuoneesta kohti olohuonetta pehmonalle suussaan. Paljon oli poika saanut rapsutteluja, haleja ja jopa hierontaa - oi, mikä luksusloma

Meillä on ollut vähän hankaluuksia sisäsiisteyden opettelussa. Ollaan viety Miloa ulos tunnin välein, ettei pissa tule sisälle ja aamuisinkin on ollut kova kiire ulos, ettei tule vahinkoa. Ajateltiin, että mitä useammin Milo pääsee tekemään asiansa ulos, sitä nopeammin se alkaa pitämään luonnottomana tehdä asiansa lattialle - teoriassa näin, käytännössä toisinpäin. Hoidossa ollessaan oli pissattu lattialle vain pari kertaa ja sunnuntaiaamullakin oli poika odottanut melkein tunnin ulospääsyä ilman vahinkoa. Sissiltä saatiinkin hyviä vinkkejä sisäsiisteyden opetteluun. Sissi selitti, että kun Milo on tottunut käymään ulkona niin usein, niin sille on tullut tarve pissata heti, kun se tuntee vähänkin painetta rakossa. Eli ei ole tullut tarvetta pidättää, vaikka elimistössä lihakset tätä varten olisikin jo olemassa, koska se on viety ulos ennenkuin sille on varsinaisesti edes tullut hätä. Nyt vaan pitää kokeilla vähentää ulosvientejä ja yrittää rytmittää sitä paremmin, että se oppii tuntemaan ne tietyt ajat, jolloin ulos pääsee.

Katsottiin tarkemmin Sissin ja Jukan kanssa sitä Milon tassua ja se oli hieman tulehtunut. Puhdistettiin tassu ja laitettiin hoitovoidetta. Milo oli rauhallinen koko hoito-operaation ajan ja melkein nukahti syliini. Viikonlopun riennot ja peuhaaminen alkoivat jo vaatia verojansa ja Milo nukkuikin koko paluumatkan ja jatkoi uniaan omassa sängyssään melkein saman tien, kun päästiin kotiin.

Tänään matkustettiin kasvattajan luokse Vuorentaustaan. Emäntä ja isäntä jatkaisivat matkaansa kohti Helsinkiä, jossa heitä odotti melkein uunituore kummipoika Aleksi. Milo jäisi kasvattajan hellään huomaan viikonlopun ajaksi.

Hieraisimme silmiämme, kun näimme Piikun ja Mörrin pitkästä aikaa. Oli vaikea ymmärtää, että kyseessä oli todellakin sama parivaljakko, jonka tapasimme muutama kuukausi sitten, sillä muistan, kun näin nuo kaksi mörssäriä ensimmäisen kerran. Myös minä kuvittelin silloin, että glennit olisivat jotenkin siroja sylikoiria ja yllätys olikin valtava, kun Piiku ja Mörri ryntäsivät minua tietämätöntä tervehtimään. Ja nyt ne olivatkin samankokoisia kuin meidän puudeli-glennimme. Itseasiassa huomasimme Milon todellisen kokoluokan vasta nyt, kun se peuhasi Piikun ja Mörrin kanssa - poikahan on kasvanut ihan älyttömästi ..sitä kasvamista ei sitten kai vaan ei niin huomaa, kun sen kanssa elää joka päivä. Nyt sitä vähän ymmärtää, että muut näkevät Milon varmaan aika isona koirana, vaikka omasta mielestä se on pieni.

Milo oli aivan innoissaan saadessaan Mörristä hyvän leikkikaverin! Matot rullalle ja kisat käyntiin!

Käytiin lenkillä ja huomattiin, että Milo ontuu tassuaan. Hieman se punertaa, mutta seurataan tilannetta ja mennään lääkäriin, jos se ei tunnu parantuvan itsestään.

Huomenna Milo menee ensi kertaa yökylään. Ylöjärvelle Piikun ja Mörrin seuraksi

Huomattiin vasta nyt, että Nurmossakin on lemmikkieläinliike, joten poikkesimme sinne tutustumismielessä. Hyvä valikoima oli tavaraa, josta heti valitsimme kokeeksi yhden Nina Ottossonin älypelin, DogSmartin, jossa pitää nostella palikoita päästäkseen käsiksi palikan alla olevaan namiin. Kerran sitä jo kokeiltiinkin, ja alkuun peli tuntui hieman hämmentävän Miloa. Pari kertaa se nosti palikan pureskellakseen sitä eikä namia, mutta muutaman klapin käännettyään se jo alkoi tajuta pelin juonta ja namien metsästys pääsi kunnolla käyntiin.

Katseltiin kaupassa myös sadeasuja, koska kurakelit vain jatkuvat ja jatkuvat. Glennin mitoille tehty asu oli kuitenkin aivan liian pieni Milolle, joten se jäi ostamatta. Milo hurmasi taas liikkeen omistajat ja sai temppuja tekemällä herkkujakin

16 koiran (ja useamman koiranomistajan) voimin käytiin itsepäisyyspäivän marssilla Kyrkösjärven luontopolulla. Ranskanbulleja, nöffejä ja pari terroristia oli paikalle eksynyt. Lähes läpitunkemattoman metsän ja ajoittain aakeena laakeena aukeavan pellon poikki taivalsimme kohti edessä häämöttävää laavua. Siellä sitten paistettiin makkaraa - ja kyllä, koiruudetkin saivat osansa ja tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä saamiinsa makkaroihin

Meillä on ollut fleksi käytössä nyt viikon, ja täytyy sanoa, että lenkilläkäymisestä on tullut entistä mukavampaa, kun ei tarvi puolijuoksua roikkua hihnan perässä Milo saa jäädä haistelemaan ja itse voi kävellä pysähtymättä eteenpäin, Milo kun useimmiten kipittää jo ohi ennenkuin hihna ehtii kiristyä. Tuntuu koira itsekin siitä tykkäävän, kun saa käydä rauhassa ojia tutkimassa.

Tänään käytiin melko kaukaa ihmettelemässä joulun avajaisia ja ilotulitteita. Aluksi Milo ymmärrettävästi pelästyi kovaa ääntä ja kirkkaita valoja, mutta rauhottui kuitenkin, kun mekään ei raketeista hätäännytty.

Käveltiin junaradan viertä takaisin kotiin, ja matkalla tuli peräti kolme junaa vastaan. Ensimmäisen junan lähestyessä Milo pysähtyi katselemaan sitä, mutta jälkimmäisten tullessa se tassutteli junista sen kummemmin piittaamatta eteenpäin. Kaksi valtavan kokoista koiraa tuli myöskin vastaan samalla reissulla, ja niiden kanssa olisi kovasti pitänyt päästä leikkimään - niinkuin kaikkien vastaantulevien koirien kanssa. Milo ei ole turhan nirso, kun laitapuolenkulkijatkin olisivat niiiiin ihania leikkikavereita