Antaaksemme Milon tassulle aikaa parantua, ollaan tehty vähän lyhyempiä lenkkejä koko viikon. Tassu on desinfioitu ja voideltu BaciBactilla joka ulkoilun jälkeen. Nyt alkaa näyttää jo paremmalta. Milo ei enää arastele tassuaan ja haavauma on rupeutunut.

Tänään käveltiin jo koirapuistoon ja juoksenneltiin hetki tyhjässä aitauksessa. Oltiin jo ovella lähdössä pois, kun paikalle saapui Miloa kuukautta vanhempi dalmatialaisnarttu Maisa. Maisan emäntä hieman aluksi epäili, että tohtiikohan kaveruksia päästää leikkimään, kun Maisalla on aika kovat otteet. Päätettiin kuitenkin kokeilla, mitä tilanteesta syntyy, koska kyllähän glennit aikamoisia selviytyjiä ovat.

Alkuun painittiin kovaa ja Milo antoi hyvän vastuksen. En ymmärrä täysin koirien kieltä, mutta uskon Milon lohduttaneen Maisaa painin tauottua supisuomalaisin sanoin "Hopea ei ole häpeä!" Sitten alkoikin armoton juokseminen ympäri aitausta. Tauotonta juoksemista ja riehumista. Pitkään. Milo oli todella nuutunut, kun piti lähteä kävelemään takaisin kotiin. Edettiin hitaasti, mutta varmasti kohti kotia ja siellä odottavaa pehmoista omaa petiä, jossa uni maittaa. Välillä Milo heräsi syömään ja käytiin pikaisesti pissalla. Sitten Milo painui takaisin pehkuihin

Ajellessamme Helsingistä takaisin kohti pohjoista, pohdiskelimme, että vieläköhän Milo suostuu lähtemään meidän mukaamme, kun noudamme sitä hoidosta. Tuli se meitä ovelle vastaan ja vaikutti vielä tuntevansakin meidät Milo oli viihtynyt hoidossa oikein hienosti ja kivaa oli ollut. Mörrin kanssa oli temuttu ja olipa vanha rouva Piikukin innostunut jossain vaiheessa leikkimään rosvoa ja poliisia noiden junioreiden kanssa. Viikonlopun aikana Milo oli tosin ehtinyt myös varsinaisiin hämäräpuuhiin ja suunnitteli sekä toteutti keikan talon lastenhuoneeseen. Lastenhuoneen pehmolelut alkoivat muodostua kasaksi talon olohuoneeseen. Talon poliisi epäili aluksi, että kysessä olisi nuorison huligointi, mutta lopuksi Milo jäi kiinni rysän päältä tepsutellessaan lastenhuoneesta kohti olohuonetta pehmonalle suussaan. Paljon oli poika saanut rapsutteluja, haleja ja jopa hierontaa - oi, mikä luksusloma

Meillä on ollut vähän hankaluuksia sisäsiisteyden opettelussa. Ollaan viety Miloa ulos tunnin välein, ettei pissa tule sisälle ja aamuisinkin on ollut kova kiire ulos, ettei tule vahinkoa. Ajateltiin, että mitä useammin Milo pääsee tekemään asiansa ulos, sitä nopeammin se alkaa pitämään luonnottomana tehdä asiansa lattialle - teoriassa näin, käytännössä toisinpäin. Hoidossa ollessaan oli pissattu lattialle vain pari kertaa ja sunnuntaiaamullakin oli poika odottanut melkein tunnin ulospääsyä ilman vahinkoa. Sissiltä saatiinkin hyviä vinkkejä sisäsiisteyden opetteluun. Sissi selitti, että kun Milo on tottunut käymään ulkona niin usein, niin sille on tullut tarve pissata heti, kun se tuntee vähänkin painetta rakossa. Eli ei ole tullut tarvetta pidättää, vaikka elimistössä lihakset tätä varten olisikin jo olemassa, koska se on viety ulos ennenkuin sille on varsinaisesti edes tullut hätä. Nyt vaan pitää kokeilla vähentää ulosvientejä ja yrittää rytmittää sitä paremmin, että se oppii tuntemaan ne tietyt ajat, jolloin ulos pääsee.

Katsottiin tarkemmin Sissin ja Jukan kanssa sitä Milon tassua ja se oli hieman tulehtunut. Puhdistettiin tassu ja laitettiin hoitovoidetta. Milo oli rauhallinen koko hoito-operaation ajan ja melkein nukahti syliini. Viikonlopun riennot ja peuhaaminen alkoivat jo vaatia verojansa ja Milo nukkuikin koko paluumatkan ja jatkoi uniaan omassa sängyssään melkein saman tien, kun päästiin kotiin.

Tänään matkustettiin kasvattajan luokse Vuorentaustaan. Emäntä ja isäntä jatkaisivat matkaansa kohti Helsinkiä, jossa heitä odotti melkein uunituore kummipoika Aleksi. Milo jäisi kasvattajan hellään huomaan viikonlopun ajaksi.

Hieraisimme silmiämme, kun näimme Piikun ja Mörrin pitkästä aikaa. Oli vaikea ymmärtää, että kyseessä oli todellakin sama parivaljakko, jonka tapasimme muutama kuukausi sitten, sillä muistan, kun näin nuo kaksi mörssäriä ensimmäisen kerran. Myös minä kuvittelin silloin, että glennit olisivat jotenkin siroja sylikoiria ja yllätys olikin valtava, kun Piiku ja Mörri ryntäsivät minua tietämätöntä tervehtimään. Ja nyt ne olivatkin samankokoisia kuin meidän puudeli-glennimme. Itseasiassa huomasimme Milon todellisen kokoluokan vasta nyt, kun se peuhasi Piikun ja Mörrin kanssa - poikahan on kasvanut ihan älyttömästi ..sitä kasvamista ei sitten kai vaan ei niin huomaa, kun sen kanssa elää joka päivä. Nyt sitä vähän ymmärtää, että muut näkevät Milon varmaan aika isona koirana, vaikka omasta mielestä se on pieni.

Milo oli aivan innoissaan saadessaan Mörristä hyvän leikkikaverin! Matot rullalle ja kisat käyntiin!

Käytiin lenkillä ja huomattiin, että Milo ontuu tassuaan. Hieman se punertaa, mutta seurataan tilannetta ja mennään lääkäriin, jos se ei tunnu parantuvan itsestään.

Huomenna Milo menee ensi kertaa yökylään. Ylöjärvelle Piikun ja Mörrin seuraksi

Huomattiin vasta nyt, että Nurmossakin on lemmikkieläinliike, joten poikkesimme sinne tutustumismielessä. Hyvä valikoima oli tavaraa, josta heti valitsimme kokeeksi yhden Nina Ottossonin älypelin, DogSmartin, jossa pitää nostella palikoita päästäkseen käsiksi palikan alla olevaan namiin. Kerran sitä jo kokeiltiinkin, ja alkuun peli tuntui hieman hämmentävän Miloa. Pari kertaa se nosti palikan pureskellakseen sitä eikä namia, mutta muutaman klapin käännettyään se jo alkoi tajuta pelin juonta ja namien metsästys pääsi kunnolla käyntiin.

Katseltiin kaupassa myös sadeasuja, koska kurakelit vain jatkuvat ja jatkuvat. Glennin mitoille tehty asu oli kuitenkin aivan liian pieni Milolle, joten se jäi ostamatta. Milo hurmasi taas liikkeen omistajat ja sai temppuja tekemällä herkkujakin

16 koiran (ja useamman koiranomistajan) voimin käytiin itsepäisyyspäivän marssilla Kyrkösjärven luontopolulla. Ranskanbulleja, nöffejä ja pari terroristia oli paikalle eksynyt. Lähes läpitunkemattoman metsän ja ajoittain aakeena laakeena aukeavan pellon poikki taivalsimme kohti edessä häämöttävää laavua. Siellä sitten paistettiin makkaraa - ja kyllä, koiruudetkin saivat osansa ja tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä saamiinsa makkaroihin

Meillä on ollut fleksi käytössä nyt viikon, ja täytyy sanoa, että lenkilläkäymisestä on tullut entistä mukavampaa, kun ei tarvi puolijuoksua roikkua hihnan perässä Milo saa jäädä haistelemaan ja itse voi kävellä pysähtymättä eteenpäin, Milo kun useimmiten kipittää jo ohi ennenkuin hihna ehtii kiristyä. Tuntuu koira itsekin siitä tykkäävän, kun saa käydä rauhassa ojia tutkimassa.

Tänään käytiin melko kaukaa ihmettelemässä joulun avajaisia ja ilotulitteita. Aluksi Milo ymmärrettävästi pelästyi kovaa ääntä ja kirkkaita valoja, mutta rauhottui kuitenkin, kun mekään ei raketeista hätäännytty.

Käveltiin junaradan viertä takaisin kotiin, ja matkalla tuli peräti kolme junaa vastaan. Ensimmäisen junan lähestyessä Milo pysähtyi katselemaan sitä, mutta jälkimmäisten tullessa se tassutteli junista sen kummemmin piittaamatta eteenpäin. Kaksi valtavan kokoista koiraa tuli myöskin vastaan samalla reissulla, ja niiden kanssa olisi kovasti pitänyt päästä leikkimään - niinkuin kaikkien vastaantulevien koirien kanssa. Milo ei ole turhan nirso, kun laitapuolenkulkijatkin olisivat niiiiin ihania leikkikavereita

Tavattiin Pessi tällä kertaa koirapuistossa. Kauaa ei pojat keskenään ehtineetkään leikkiä, kun joukkoon riemuisaan liittyi karjakoira Fani. Sen lähdettyä paikalle saapui kaksi narttukoiraa, Bessi ja Nala, joista pienempi Nala ei ollut niin halukas leikkimään kuin toinen. Bessin kanssa pojat juoksivatkin huimaa vauhtia pitkän aikaa. Milo juoksi sitkeästi vikkelämpien perässä ja oikaisi aina vähän, kun näki toisten tulevan takaisin

Bessin jo väsähtäessä käytti Pessi tilaisuuden hyväkseen ja alkoi astumisliikkeitä harjoitella. Milo katseli hetken vierestä ja testasi itsekin lantiolihastensa tottelevaisuutta, toisinaan jopa puolen metrin päässä kohteesta

Varpaiden alkaessa paleltaa lähdimme kiertämään koira-aitauksen vieressä kulkevaa kuntorataa. Milo kulki koko ajan aivan Pessin kyljessä kiinni - seurasi Pessiä kuin hai laivaa , vaikeuttaen välillä Hillan etenemistä. Mallikkaasti Milo kuitenkin jaksoi viiden kilometrin lenkin, vaikka reilun tunnin oli jo juossut toisten koirien kanssa.

Komeat lumipaakut oli tassuihin kerääntynyt ja välillä Milo pysähtelikin syömään tassuista lunta. Reippaasti se silti käveli autolle saakka, ja kotona pääsi heti lämpimään suihkuun.

Milo pääsi tänään kunnolla purkamaan energiansa lumen seassa pyöriessään. Melkoinen lumiparta sille kehkeytyykin hetkessä