Milo pääsi tänään kunnolla purkamaan energiansa lumen seassa pyöriessään. Melkoinen lumiparta sille kehkeytyykin hetkessä

Vihdoinkin sataa lunta! Hetki sitten käytiinkin ihmettelemässä valkeaa maata. Milo ei arastellut astua lumelle, mutta ryhtyi samantien nuolemaan lunta maasta. Kovan urakan itselleen otti, sillä lähes koko piha oli jo lumen peitossa Aikansa maata siivottuaan se kuitenkin innostui jo riehumaan lumessa. Mahdotonta menoa...

Lenkillä heitettiin Milolle lumipallo ja tämä otti sen oitis suuhunsa ja ryhtyi kantamaan sitä. Heitettiin sille toinenkin lumipallo, niin se yritti saada molemmat mahtumaan suuhunsa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kovasti tykkää lumesta!

Päivällä käytiin leikkimässä Pessin luona. Pihalla oli melkoinen määrä vaahteranlehtiä, joita Hilla sitkeästi viileästä ilmasta piittaamatta haravoi isoksi kasaksi. Pojat jahtasivat sillä aikaa toisiaan kuin eivät olisi moneen kuukauteen toisiaan nähneet.

Lehtien alta paljastuva kostea maa oli mukava leikkialusta, ainakin koirien mielestä. Milo oli hetkessä kehittänyt itselleen kuranaamion ja kauttaaltaan tummanharmaan värinen, eli ei näyttänyt lainkaan itseltään. Kodak-hetkiä oli päivän aikana useampi, mutta huonomuistinen emäntä ei ollut muistanut laittaa kameran akkuja lataukseen edellisenä iltana.

Lehtikasa oli lopulta lähes metrin korkuinen. Hyppyytimme Pessiä ja Miloa lehtien keskelle, ja näytti kuin kasa olisi toiminut pienoisena trampoliinina - sen verran komeasti Pessi ainakin kasassa pomppi Milo enimmäkseen ihmetteli kasan reunoilla, että miten pääsisi mukaan, arastellessaan hieman astua jalkojen alla pettävien lehtien päälle.

Muutaman kerran ollaan nyt käyty koirapuistossa, mutta melko hiljaista on siellä ollut. Pinsereitä on useasti ollut leikkikavereina, toisinaan olen itse joutunut juoksemaan Milon kanssa muun seuran puutteessa. Piiloleikkiä on harjoiteltu kahdestaan ollessamme, ja Milo kyllä löytää epäröimättä piilossaolijan. Pienestä asti on tehty niin, että itse kuljemme edeltä ja Milo kyllä seuraa perässä. Ja jos Milo menee edelle, niin me vaihdamme suuntaa ja Milokin rynnii taas meidän peräämme. Se on oppinut pitämään meitä silmällä eikä kovin pitkälle lähde yksin, se pysähtyy aina muutaman metrin päähän katsomaan, tullaanko me perässä vai ei.

Aamu lähti emännältä ja isännältä käyntiin yhtä jähmeästi kuin Lada 30 asteen pakkasessa. Näin ollen myöhästyttiin tunnilla pentutapaamisesta Ylöjärvellä. Muut sisarukset olivat ehtineet jo lenkille saapuessamme määränpäähän, joten lähdimme heitä vastaan samantien. Vajaan kilometrin käveltyämme kohtasimmekin hirmuisen väkijoukon ja valtavan määrän glennejä Milo oli aivan ihmeissään ja hinku oli kova päästä toisia haistelemaan.

Päästyämme takaisin Mönttilään, glenninalut ryhtyivät takaa-ajoon. Muut olivat jo ehtineet tutustumishaistelut hoitaa alta pois ennen tuloamme, joten kaikki olivat nyt Milon kimpussa, joka vain riemuitsi sydämensä kyllyydestä, kun oli niin suunnaton määrä leikkikavereita. Leikin riemun yhteydessä yhdeltä jos toiselta lähti hampaita

Läheisen koulun pihalla käytiin harjoittelemassa näyttelykehässä toimimista. Milo tosin oli kiinnostunut kaikesta muusta kuin kävelystä ja pissatkin tuli tehtyä "kehään". Mutta harjoittelu tekee mestarin, eihän sitä ensimmäisellä kerralla voikaan kaikki täydellisesti mennä.

Jo edellisen kerran käydessämme Ylöjärvellä, syyhysivät Sissin sormet päästä Milon korviin kiinni, mutta lopulta vasta tänään Milolta nypittiin pentukarva pois. Kyllä sitä karvaa lähtikin yllättävän paljon, mutta siisti poika sieltä syntyi.

Iltapäivällä paikalle ilmestyi myös pentujen isä, Frodo. Hieman jo hätkähdimme Frodon komeaa kokoa, ja mietimme, mahtaako Milosta kasvaa yhtä suuri. Milo oli kovin kiinnostunut isästään ja kävikin moneen otteeseen sitä haistelemassa.

Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja oli todella mukavaa tavata myös muiden sisarusten omistajat.

Keskiviikkona oltiin taas leikkimässä Pessin ja Hillan luona. Milo oli vähällä mennä aidan läpi, kun näki Pessin odottamassa toisella puolella. Vauhtia ja ei niin vaarallisia tilanteita oli taas luvassa. Hilla näytti, miten Pessi laulaa nokkahuilun mukana ja Milo oli aivan ihmeissään moisesta äänestä; pää keikkui koko ajan puolelta toiselle. Kovalla riehumisella on kuitenkin seurauksensa - Milo ehti nukahtaa kymmenen minuutin pituisen kotimatkan aikana

Tänään olikin treffit koirapuistossa vähän isommalla porukalla. Milo, Pessi, 2v ranskanbulldoggi Nuppu, shetlanninlammaskoirat Tempo ja 7kk Tuittu, sekä englanninbulldoggin ja dalmatialaisen rakkauden hedelmä.. Paikalle eksyi myöhemmin myös 1,5v dobermanni. Milolla oli töppöjalkoineen tekemistä pysyä muiden vauhdissa mukana, kun kaikki painelivat niin lujaa menemään. Hyvin kuitenkin tuli kaikkien kanssa toimeen, niin koirien kuin ihmistenkin.

Parin tunnin puistoilu ja sitä seurannut n. kilometrin lenkki taisi olla Milon tähänastisen elämän rankin kokemus. Poitsu oli rättiväsynyt koko illan eikä jaksanut tehdä oikein mitään.

Tänään oli tehosterokotteen aika, ja Milo oli yhtä rauhallisesti tutkittavana kuin viimeksikin. Pitää kyllä olla onnellinen, että Milolle myös tuo matolääkkeen antaminen sujuu niin vaivattomasti. Kokemusta kun on matolääkkeen antamisesta kissoille; puolet lääkkeestä muualla kuin suussa ja kädet verinaarmuilla..

Ai niin, lisäystä edellisen päivän kertomukseen. Muistui vaan mieleen, että olihan se Milo yhtenä päivänä löytänyt meidän kengät ja jollain kumman ilveellä oli saanut vedettyä pohjallisen yhdestä kengästä ulos. Kuolasta päätellen muitakin kenkiä oli maisteltu. Ei sentään naskalihampaillaan kovin näkyvää jälkeä aikaan ollut saanut - siis sitä pohjallista lukuunottamatta Seurauksena tästä sillä on nyt yksi huone vähemmän vahdittavaa päivisin. Eteinen ja keittiö on sellaista aluetta, mistä se ei saa mitään irti ellei listoja rupea järsimään. Toivottavasti ei muuten rupea.

Milo on nyt reilun kuukauden päivät ollut päivät yksin kotona. Päivät ovat pitkiä (7-8h), mutta ainakin sanomalehdet on Milo jättänyt rauhaan keskittäen kaiken huomion luihin, leluihin ja aktivointipalloon.

Tässä onkin ajan kanssa kehkeytynyt jo tietty päivärytmi, ja tuntuu, että Milo kovasti yrittää ainakin aamupissaa pidättää. Luhtitalossa kun asutaan, on pissat muutaman kerran ehtineet tulla matkalla hissiin. Tästä viisastuneena olen viime aikoina kantanut Milon ulos, jotta tarpeet tulee tehtyä sinne minne kuuluukin.

Lähes puolet pehmoleluista on henkihieverissä. Hirmuisen hirviön ja pehmon kamppailussa saumat ovat ne, jotka ensimmäisenä antavat periksi. Hirmu vaan innostuu entisestään täytteiden vallatessa lattian. Emäntä on kuitenkin päättänyt ainakin lempilelut joskus korjata. Milolla on toki lateksisiakin vinkuleluja, mutta ne eivät tunnu olevan ainakaan vielä yhtä kiinnostavia ja niin ihanan riepoteltavia kuin pehmovingut.

Ei olla viime aikoina enää kielletty Miloa syömästä pupun papanoita. Luin keskustelupalstalta (ei toisaalta ehkä kaikkein luotettavin tiedonlähde), että ne ovatkin melko hyviä ravintopakkauksia. Kasvissyöjän uloste sisältää ruuansulatuksen kannalta hyödyllisiä bakteereja ja ravintoaineita, eivätkä loiset voi tarttua kasvissyöjältä lihansyöjälle, joten niistä ei kannata huolissaan olla. Marsu- ja jäniseläimet ulostavat kahdenlaisia papanoita: löysiä, jotka ne syö heti uudestaan, jotta saisivat ravinnon paremmin hyödynnettyä ja kasvikset sulamaan sekä kovempia, kuivia, jotka jäävät maahan. Eli, koiran syömät papanat ovat näitä elimistön jo kahteen kertaan kiertäneitä, jolloin myös kasvikset ovat koirallekin paremmin sulavassa muodossa.

Papanoiden lisäksi on maisteltu myös pehmolelujen täytteitä, paperia, ruohoa, lehtiä, multaa, hiekkaa, vähän isompia kiviä, keppejä, hyttysiä, koppakuoriaisia, ampiaisia, hämähäkkejä, toisten koirien jätöksiä.. Onpa kerran lenkin päätteeksi löytynyt turkinpippurikin Milon suusta! Koiran suu on ihmisen kädet - sinnikkäästi pitää yrittää muistaa tuo, mutta kun suusta pilkottaa liikkumattoman ampiaisen takapää, niin tahtoo sydän aina jättää muutaman lyönnin väliin. Onneksi ei ole vielä suuhun pistosta saanut (*koputtaa puuta*).

Kävimme tänään Milon kanssa leikkimässä Hillan ja Pessin luona. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää pitkä tovi. Milo ei meinannut nahoissaan pysyä, kun näki Pessin meitä vastassa, ja leikki lähtikin heti käyntiin, kun päästiin aidatulle takapihalle. Takaa-ajo jatkuikin taukoamatta parin tunnin ajan, eikä voi kuin ihmetellä, mistä niillä riittää energiaa moiseen riehumiseen. Hyvä juttu kuitenkin, että Milolle on löytynyt väsymätön leikkikaveri

Milo on jo lähes samankokoinen kuin Pessi. Koskakohan tuo kasvuvaihe mahtaisi hieman laantua, kun Milo painaa 9-kiloisena jo kilon enemmän kuin Pessi, vaikka onkin lähes puolet matalampi. Ruumiinrakenne hämää aika paljon. Kuinkakohan iso järkäle tuosta tuleekaan..